keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Eloa hääkenkiin

Esittelin jo viime kesänä alennusmyynneistä tekemäni hääkenkälöydön. Luottomerkiltäni Eccolta löytyivät sopivat valkoiset kengät ja vieläpä kohtuulliseen hintaan. Eiväthän ne maailman juhlavimmat tai kauneimmat kengät ole, mutta mukavat jalassa ja ihan nätit. Olisin jo viime kesänä moneen tilaisuuteen halunnut ne laittaa, mutta päätin säästellä häihin. Ehkä ne ovat hääkengiksi aavistuksen tylsät kuitenkin...


Olin kuitenkin jo ennen kenkien ostoa törmännyt Facebookissa mielenkiintoiseen ilmoitukseen, jossa myytiin valkoisia korkokenkiä, joihin oli maalattu sininen kukkakuvio. Tutkimalla löysin Uniikki askel -nimeä kantavan Facebook-sivun ja otin yhteyttä kenkien maalaajaan.

Uniikin askeleen takaa löytyi visuaalisuuden moniosaaja Ronja Rikissa, jonka maalaamiin kenkiin ihastuin. Laitoinkin hänelle hetimmiten viestiä kysyäkseni kenkämaalauksen suuntaa-antavaa hintaa sekä reunaehtoja kengille. Sain vastauksen, että nahka- tai tekonahkakengät olisivat parhaat pinnaltaan. Täten nahkaiset Eccot täyttivät hyvin myös tämän ehdon, ja uskalsin kengät ostaa. Hintakin oli työhön nähden mielestäni kohtuullinen.


Koska haluan hääpukuni ja kenkieni sointuvan hyvin yhteen, jätin kenkäasian hautumaan. Nyt kun hääpukusuunnittelu on edennyt vähän pidemmälle, ja minulla on enemmän tietoa mekon yksityiskohdista, laitoin uudelleen viestiä Ronjalle ja kyselin, onnistuisiko ostamieni kenkien koristelu. Mukaan laitoin teiltä pimittämiäni kuvia mekkoni pitseistä sekä kengistäni. Sain nopean ja kivan vastauksen, ja Ronjalla oli kuulemma heti ideoita kenkien maalaukseen. Hän lupasi tehdä luonnoksen ideoistaan ensi viikonloppuna. En malttaisi odottaa. Väriä on luvassa siis myös hääkenkiin. Uskon, että kengistä tulee ihanat! Ja kuten mekko ja sormuskin, minua varten ainutlaatuisiksi tehdyt. :)

4 kommenttia:

  1. Oi vitsi, tuollaiset tuunatut kengät kuulostaa jänniltä! Hauskaa, että kengät ja puku sopivat sitten todellakin yhteen väreiltään ja koristeluiltaan. Innolla odotan lopputulosta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin odotan minäkin. :) Vähänhän tämä homma on karannut käsistä, mutta kerranhan sitä...

      Poista
  2. Haha, mä muistelenkin miettineeni, että on aika pliisut kengät sun häätyyliin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :'D Joo, kyllä kengissäkin vähän jotain jännempää pitää olla.

      Poista