Häiden jännittävin hetki

Minun osaltani häissämme jännittävin hetki ei ollut se, kun odottelin hääjuhlan alkamista tai se kun lähdin isäni kanssa kävelemään kohti vihkipaikkaamme eikä edes se, kun oli aika vastata "tahdon". Häidemme jännittävin hetki koitti minun kohdallani siinä vaiheessa, kun saavuimme takaisin potrettikuvauksista. Vieraamme odottelivat varmaan jo hieman nälkäisinä ruokailun alkamista, mutta he joutuivat odottamaan vielä pienen tovin pöytiin istumisen jälkeen. Minä nimittäin lauloin tässä välissä.

Olen harrastanut laulua jossakin muodossa lähes koko ikäni ja jo hääsuunnittelun alusta saakka haaveilin salaa siitä, että esittäisin häissämme jonkin kappaleen. Pelkäsin kuitenkin tosi paljon sitä, etten liikutuksen vuoksi pystyisi laulamaan, sillä olen vähän itkuherkkä.

Suhteellisen aktiivisesti kuitenkin pohdin, mitä häissämme laulaisin. Joitakin vaihtoehtoja minulla oli, mutta mikään ei oikein tuntunut loksahtavan. Halusin laulaa suomeksi, sillä tiesin sulhasen arvostavan sitä ja itsekin ajattelen, että tunneasiat on hyvä käsitellä äidinkielellä. Lähimmäksi valintaa pääsivät jotkin Anna Puun biisit, mutta jokin kaikessa tuntui tökkivän.

Päädyinkin sitten kirjoittelemaan itse kappaleita. Olen siis aina ollut sellainen pöytälaatikkobiisintekijä, mutta aina ajatellut, etteivät kappaleet kovin hyviä ole. Olin kuitenkin kohtuullisen tyytyväinen (no, ainakin joka toinen päivä) pariin kappaleeseen, jotka kirjoitin, sävelsin ja soinnutin.

Itse en ole kovin kummoinen säestäjä, mutta siihenkin löytyy onneksi apu ystäväpiiristäni. Saara-ystäväni kanssa olemme esiintyneet jo yläasteella, joten kysyin häneltä, voisiko hän toimia taas säestäjänäni. Saara lupautui hommaan ja lähetin hänelle biiseistä nuotit ja laulunauhat kysyen, mitä hän oli mieltä. Saara oli sitä mieltä, että omilla biiseillä mennään ja pidimme harjoittelusession pari viikkoa ennen häitä. Saara asuu Turussa, joten sen enempää yhteistä aikaa meillä ei ollut.

Hääpäivänä jännitti ihan hurjasti. Ensimmäinen kappale, joka oli vähän iloisempi, meni ihan kohtuullisesti. Toinen, vähän melankolisempi ja tekstiltään henkilökohtaisempi biisi meni aika lailla pöpelikköön, koska minua itketti vähän joka välissä, mutta sellaista se on. Olin kuitenkin tyytyväinen, että päädyin esittämään sulhaselle ja muulle hääväelle juuri nuo omat kappaleet. Sulhasta en kyllä pystynyt oikeastaan laulamisen aikana katsomaan, sillä parin vilkaisun jälkeen aloin herkistyä niin pahasti, että totesin olevan parempi katsoa muita ihmisiä.

Kun puhuin muutaman sanan ennen laulamista, en maininnut kappaleiden olleen omatekemiäni. Osa vieraista ja sulhanen epäilivät tätä kyllä. Yksi ystäväni oli päivitellyt ääneen, kuinka osuvat kappaleet olinkaan laulettavaksi löytänyt. :D

Tekstin kuvat: Valo Films