tiistai 13. kesäkuuta 2017

Hääpaikan etsintä

Aloitin hääsuunnittelun ryhtymällä kartoittamaan sopivaa tilaa häiden järjestämiselle. Ja nyt tosiaan voin puhua ihan vain itsestäni, sillä puolisoni ei ole juurikaan hommaan osallistunut. Aloitin juhlapaikkojen etsinnän erilaisten asiaan vihkiytyneiden palveluiden avulla. Eniten käytin venuu.fi -sivustoa (yhteistyölinkki), jossa pystyi mukavasti asettamaan hakukriteereitä. Sijainnin (pääkaupunkiseutu) lisäksi meillä kriteerinä on se, että tilaan saa tuoda omat juomat. Lisäksi tietysti henkilömäärä on merkitsevä tekijä.


Kaikkia pääkaupunkiseudun juhlapaikkoja ei sivustolta kuitenkaan löytynyt. Tein eri hakusanoilla hakuja ja törmäsin edullisethaat.fi -sivuston juhlatilaluetteloon, josta löytyi muutamia ihan varteenotettavia vaihtoehtoja lisää. Myös www.seurantalot.fi/ oli hyödyllinen osoite. Sieltä pystyy kunnittain hakemaan Suomen seurantaloja, joista monet ovat verrattain edullisia häänviettopaikkoja, jos hienoinen jumppasalimaisuus tai puupanelointi eivät häiritse. :) Yksittäisiä juhlatiloja löytyi muiden hääblogien suosituksista, ja yhden vinkkasi siskoni.

Tein löytämistäni tiloista taulukon, johon merkkasin tilan maksimihenkilömäärän, hinnan, sijainnin, vuokrausajan, kuinka myöhään saa juhlia, hoidetaanko catering itse, nettisivun sekä omia huomioitani. Tiloista löytyi tietoa hyvin vaihtelevasti. Läheskään kaikista ei näe hintoja ja esimerkiksi joistakin seurantaloista tietoja löytyy hyvin auttavasti. Kuvien laatu on myös melko vaihtelevaa.

Osan juhlatiloista olen tässä vaiheessa piilottanut taulukosta, koska ne eivät todennäköisesti sovellu meidän häillemme. Yleisin syy listalta poistoon on ollut liian kallis hinta. Käymme ensin tutustumassa edullisempiin tiloihin, ja toivon, että niistä löytyy häillemme kelvollinen paikka. Suoraan sanottuna en usko, että täydellistä paikkaa löytyy, vaan varmasti joitakin kompromisseja on tehtävä. Minä olen kuitenkin valmis koristelemaan, joten mieluummin säästän tilavuokrassa ja pistän vähän enemmän rahaa koristeluun, kunhan kokonaisuudessaan jäädään plussan puolelle.

Viime viikolla ryhdyin ottamaan yhteyttä eri paikkojen yhteyshenkilöihin ja sopimaan tutustumiskäyntejä juhlapaikkoihin. Ensimmäisiä paikkoja menemme katsomaan huomenna, keskiviikkona. Eli viimein pääsen tekemään jotakin konkreettista pelkän netin selaamisen ja haaveilun sijasta.

4 kommenttia:

  1. Tuo juhlatilojen selaaminen on kyllä yksi helvetti! :D Paikat antavat tosiaan aivan eritasoista infoa nettisivuillaan ja pelkän netin perusteella vertaileminen on ihan mahdotonta, kun osassa ei ole kuvia lainkaan, toisessa ei ilmoiteta hintaa ja kolmannessa ilmoitetaan yksi hinta, mutta sen päälle tuleekin vielä erikseen kulut aivan kaikesta vessapaperista lähtien. Huh. Ja sitten sekin vielä, että kaikki paikat eivät tosiaankaan löydy kootusti miltään yhdeltä sivulta, vaan infoa pitää kaivaa monista eri lähteistä. Tsemppiä etsintöihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kaksi ekaa paikkaa on nyt katsastettu ja ainakin toinen oli ihan varteenotettava. Ei täydellinen, mutta ehkä sellainen, että laskuista voi jättää ne kaikkein kalleimmat paikat. On tosiaan kumma, että niin iso bisnes kuin häät ovatkin, noista juhlapaikoista ei silti ole saatu kattavaa palvelua, josta niitä löytäisi. Itse ajattelin jonkinlaista listausta tuleville morsiammille tehdä, ettei kaikkien tarvitse aloittaa ihan alusta. Mutta vasta sitten, kun oma paikka on varattu... ;) Onneksi teillä on jo tila-asia hallussa!

      Poista
  2. Täällä yksi, joka on murehtinut samaa - kattavasti vertailtavaa tietoa ei pääkaupunkiseudun juhlapaikoista löydy. Että jos teet blogiisi listan omista vaihtoehdoistasi, olisi se jo puoli voittoa! Jään siis odottelemaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mennä jonkin aikaa, että saan listaa tehtyä. Mutta toivotaan, että siitä vielä tuolloin on hyötyä. :)

      Poista