sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Häävieraana

Eilen pääsin pitkästä aikaa vieraaksi häihin. Vaikka itselle kesähäät olivat luontainen ratkaisu, näin vieraan näkökulmasta oli ihanaa päästä nauttimaan häistä talven keskellä. Paikkana toimi Pasilan vanha veturitalli, joka oli omia tilaselvityksiä tehdessä jäänyt löytymättä. Tästä taas huomaa, kuinka hankalaa hommaa se on. Voin kuitenkin suositella paikkaa noiden häiden perusteella. Tila oli avara ja henki persoonallista tyyliä modernilla ilmeellä.

Häät olivat onnistunut tapahtuma ja tunnelma melko samanhenkinen kuin millaista itsekin olemme suunnitelleet: lähempänä hyviä bileitä kuin sukujuhlia. Myös näissä häissä, kuten omissamme, vihkiminen tapahtui juhlapaikalla. Juhlien jälkeen mieleen tuli, että pitää itsekin alkaa viimein vähän pohtia istumajärjestystä meidän häissämme, sillä se on melko merkittävä osa vieraiden viihtymistä. Omassa pöydässämme istui sekä tuttuja että meille entuudestaan tuntemattomia ihmisiä. Tämä on mukavaa, mutta vaatii selvästi enemmän ponnistelua keskustelun ylläpitämiseksi, mikä ei sovi varmasti kaikille. Itseltä small talk sujuu luontevasti ja sama päti uusiin tuttavuuksiin, joten ongelmia ei juurikaan syntynyt aivan alun jähmeyden jälkeen.

Ruoka juhlissa oli muuten erinomaista, mutta gluteeniton täytekakku oli aivan luokattoman pahaa. Itse olen hyvin perso makealle, mutta en kyennyt kahta suupalaa enempää tuota kakkua syömään, niin luotaantyöntävää se oli. T. ei ensin uskonut ja piti minua ylidramaattisena, mutta maistettuaan kakkuani, hän totesi minun olevan oikeassa.

Muutamia hauskoja yksityiskohtia häissä olivat mm. DJ:n ryöstö sekä iltapalaksi tarjoillut Mäkkärin juustohampparit. Morsiamen sijasta häissä siis kaapattiin DJ, joka hääparin piti lunastaa itselleen takaisin tekemällä rapin, joka sisälsi vieraiden antamia sanoja. Jos tehtävä olisi epäonnistunut, loppuilta olisi sujunut esim. Ellan ja Aleksin tahtiin. Iltapalaksi oli tarjolla valtava kasa McDonalds'in juustohampurilaisia (myös gluteenittomat ja kasvissyöjät oli huomioitu), mikä sai paljon kehuja kaikilta muilta paitsi T:ltä, joka ei oikein pidä niitä ruokana. :D Minusta sopivat iltaan oikein mainiosti!

Valitettavasti olin häissä todella laiska kuvaaja, joten kuvamateriaalia häistä ei nyt juurikaan ole. T. otti jonkin verran kuvia, mutta ne ovat sellaisia, joissa näkyy ihmisiä, joten niitä en täällä julkaise.

2 kommenttia:

  1. Kuulostipa kivoilta häiltä! DJ:n ryöstö, täydellinen sovellus morsiamen ryöstöstä! Muistaakseni mieheke ehdotti meillekin iltapalaksi hampurilaisia, mutta itse taas en pidä niitä ruokana :D vaikka varmasti rentoihin häihin sopivatkin kuin nappi paitaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kivaa! Ja DJ:n ryöstö oli mun mielestä hieno idea, vaikka meille ei varmaan koko DJ:tä tule. Ja itsekään en ehkä hampurilaisia valitsis, mutta oli kyllä tosi kätevä ja alkoholin kaveriksi sopiva setti. :) Ei vaatinut paljon esillepanoa eikä siivoamista.

      Poista