sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Meidän häissämme ei sitten pönötetä!

Moni hääpari toteaa häiden tunnelmasta haaveillessaan, että häät olisivat rennot eivätkä täynnä mitään pönötystä. Usein olen kuitenkin huomannut, etteivät ihmiset tunnu kuitenkaan oikeasti miettivän, miten sitä pönötystä sitten vältetään. Se kun ei riitä, että hääseurueesta joku aina silloin tällöin muistuttaa, että nyt saa rentoutua. Tämä itse asiassa usein vain jäykistää tunnelmaa entisestään.

Ristiriitaa aiheuttaa usein se, että moni tuntuu haluavan häidensä olevan rentoudesta huolimatta juhlallinen ja tyylikäs tilaisuus. Itse pidän tätä hyvin vaikeana yhtälönä; en mahdottomana, mutta sellaisena, että on suositeltavaa miettiä etukäteen ihan konkreettisesti, miten rentoa tunnelmaa edistetään. Juhlallisuus on mielestäni helpommin saavutettavissa oleva osa pakettia.

Me olemme häissämme valmiita hölläämään tyylikkyydestä ja juhlallisuudesta. Nämä adjektiivit eivät kyllä ole suunnitteluissamme missään vaiheessa olleet osana keskustelua, koska yksinkertaisesti emme pidä tällaisia asioita erityisen tärkeinä yleensäkään. Meille ei todellakaan ole nökönuukaa, noudatetaanko jotakin etikettiä tai näyttäytyvätkö häämme arvokkaana tilaisuutena.

Tarkoitus ei kuitenkaan ole vedellä häitä läpi kainalopierutasoisella huumorilla, ja vihkimisen mekään emme toki kaipaa hassuttelua. Vihkimisenkään ei minun mielestäni tarvitse olla erityisen juhlallinen, vaan ennemminkin herkkä ja rakkaudentäyteinen.


Mitkä sitten meidän häissämme ovat ihan niitä konkreettisia asioita, joilla tuota kuuluisaa pönöttämistä pyritään välttämään? Tässäpä vähän ennakkoajatuksia ainakin muutamasta asiasta, joita olemme miettineet:

Musiikkivalinnat: Olen suunnitellut, että juhlatilassa soi musiikki jo ennen vihkimistä. Tuo musiikki saisi olla jotain letkeää ja hauskaa ja sisältää pientä vitsinpoikastakin, jotta ihmisillä on sellainen olo, ettei tarvitse miettiä, uskaltaako täällä yskäistä. Lisäksi vieraat saavat heti tuntuman siihen, millainen on juhlien tunnelma. Biisit koostuvat lähinnä naimisiinmenosta kertovista kappaleista. Esim. ruokailujen taustalla taas voi soida vähän hillitympää musiikkia. Illaksi taas on koostettu oma bilesoittolistansa, joka sisältää parhaita bilebiisejä viime vuosikymmenten ajalta.

Tarpeeksi tekemistä: Meille tulee häihimme paljon sellaista ohjelmaa, jota vieraat voivat tehdä silloin, kun heistä itsestä sopivalta tuntuu - tai olla tekemättä. Ohjelmasuunnitelmistamme olenkin kirjoitellut jo aiemmin. Toiveena olisi, ettei häissämme ole sellaista puuduttavaa istuskelua, jolloin odotellaan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tämä vaatii myös sitä, että yhteisistä ohjelmanumeroista tiedotetaan ajoissa ja kuuluvasti, jotta kaikki ehtivät paikalle, kun jotain merkittävää tapahtuu.

Yhteistä ohjelmaa: Jatkona edelliseen: Vaikka häihimme tuleekin paljon tekemistä, joita vieraat puuhailevat omassa tahdissaan, pitää juhlassa olla myös yhteisiä ohjelmaosuuksia. Näiden avulla luodaan yhteisen juhlan tuntua, ja vieraat vähän näkevät ja kuulevat myös itselle vieraita ihmisiä. Aiomme myös itse olla juhlan aikana äänessä, koska minusta olisi tosi hassua, että me illan päätähtinä vain kököttäisimme hiljaa omilla paikoillamme muun hääseurueen vetäessä ohjelmaa.

Uskalletaan luopua: On ihanaa, kun häissä on myös perinteisiä ohjelmanumeroita. Osa niistä kuitenkin alkaa vähän kärsiä inflaatiota, emmekä me aio sisällyttää häihimme mitään vain siksi, että niin nyt "kuuluu" tehdä. Esimerkkeinä kimpun ja sukkanauhan heitot, jotka omaan silmään ovat alkaneet viime vuosien häissä näyttäytyä melkoisena pakkopullana. Olen lukenut aivan toisenlaisia tarinoita tästä asiasta, joten riippuu varmasti porukasta, miten tämä otetaan vastaan. Toinen perinne, jota itse jo vähän karsastan, on kakun leikkaaminen sekä se polkaisu. Polkaisua meille ei tule, mutta mielestäni tällöin on ihan turha myöskään vaatia ihmisiä tulla tuijottelemaan, kuinka me leikkaamme ensimmäistä kertaa kakkua avioparina. (Ja varmaan viimeistä: Kuka yleensä leikkaa kakkua toisen kanssa yhdessä?) Minua suoraan sanottuna ei ole viime aikoina kiinnostunut mennä tungeksimaan siihen kakunleikkuupaikalle.

Alkoholi: Joo, hauskaa on useinkin ilman viinaa, mutta kyllä alkoholi monesti lisää rentouttakin. :) Vaikka tämä osatekijä jää listan hännille, ei se silti ole täysin yhdentekevä asia. Häissämme tarjoillaan alkoholia, emmekä yritä erityisesti säännöstellä ihmisten juomista, vaan toivomme vieraiden tekevän sitä tarpeen mukaan itse.

4 kommenttia:

  1. Tuo biisivalintojen miettiminen on kyllä hyvä näkökulma: musiikki vaikuttaa ihmisiin ja tunnelmaan enemmän kuin äkkiseltään ehkä ajattelisi. Joten biisilistan huolellisella suunnittelulla voi kyllä saada hääjuhlassa ihmeitä aikaan :D Samoin oman kaasoni (joka on siis ulkomaalainen) kanssa juttelimme siitä, miten suomalaiset eivät vielä oikein small talkia osaa, jolloin nimenomaan ohjelman kautta pitää antaa ihmisille jotain puhuttavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo small talk onnistuu tosiaan edelleen aika harvoilta suomalaisilta. Tämän takia yritetään keksiä jotakin ohjelmaa, jolla ihmiset saadaan kkeskustelemaan kuin itsestään, vaikka istumajärjestyksen mietimmekin siten, että kaverit istuvat lähekkäin.

      Poista
  2. Hyvä pointti tohon kakunpolkaisuun, mä en nimittäin halua meille polkaisua ja oonkin pähkäillyt mitä keksitään kakun leikkaukseen jotenkin ohjelmaksi. Mutta nyt kun sanoit, niin eihän siihen mitään ihmeellistä tarvita 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, joskus paras vaihtoehto on jättää suosiolla itselle sopimattomat kohdat pois. :)

      Poista