sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Sormus, puku ja askartelut edistyvät

Kuten maanantaina lupailin, on tämä viikko ollut täynnä hääsuunnitteluun liittyviä juttuja. Kirjoittelen tämän viikon edesottamuksista kronologisessa järjestyksessä. Valitettavasti perjantaille suunniteltu vierailu juhlapaikalla siirtyi viikolla eteenpäin, mutta toisaalta minulla oli paremmin aikaa valmistautua askarteluiltaan.

Keskiviikko: Vihkisormuksen suunnittelutapaaminen
Keskiviikkona suuntasimme sulhasen kanssa Helsingin Arabiaan tapaamaan kultaseppä Mika Tarkkasta, joka on suunnitellut kihlasormukseni. Varsinaista suunnittelua vihkisormuksen osalta ei oikeastaan tarvinnutkaan enää tehdä, sillä olimme pohtineet vihkisormuksen ulkonäköä jo kihlasormusta suunniteltaessa. Mika tovereineen olikin tehnyt suunnitelmiemme pohjalta jo aikanaan mallisormuksen, jota nyt pääsin testailemaan.


Kihlaa teetettäessä teimme päätöksen, että tämä ensimmäinen tulee olemaan se näyttävämpi osa kokonaisuutta, koska kihlasormus komeilee kädessäni yli kolme vuotta ilman kaveria. Vihkisormus on sitten melko yksinkertainen rivisormus. Hieman haaveilin, että sormuksessa olisi joku pieni juju, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, ettei sellaista tarvita. Sormus on täydellinen pari kihlasormukselleni, jota edelleen ihaillen tuijottelen, jos nyt en ihan päivittäin niin ainakin viikoittain.


Mika sanoi, että voisimme pohtia päätöstä vielä jonkin aikaa, mutta varmasti huomenna jo laittelen hänelle viestiä, että sormus valmistukseen vain! :)

Torstai: Hääpuvun suunnittelutapaaminen
Torstaina lähdinkin töiden jälkeen Etelä-Haagaan tapaamaan Terhi Löfmania Ateljee Aariaan. Päivän teemana meillä oli hääpukuni pitsien valinta. Kuten jo aiemmin olen vihjaillut, ei hääpuvussani pitäydytä yksinomaan valkoisessa, vaan väriä pitää löytyä. Tämän vuoksi päädyinkin puvun teettämiseen. Oikeanväristen pitsien löytyminen pukuuni valmiina osoittautui haastavaksi tehtäväksi, mutta Terhi ei jäänyt tilanteessa neuvottomaksi vaan päätti kokeilla pitsien värjäämistä.


Torstaina pääsin näkemään Terhin värjäystuloksia livenä enkä olisi voinut olla iloisempi. Viimeistään nyt varmistui, että tein aikanaan täysin oikean päätöksen, kun valitsin Terhin monen hyvän vaihtoehdon joukosta pukuani tekemään. Värjäyskokeilut olivat onnistuneet täydellisesti, ja Terhin valitsema kokeilupitsikin valikoitui toiseksi pukuuni tulevista pitseistä. Valitsimme lisäksi nettikaupasta toisen pitsin, jota Terhi sitten yhdistelee sopivasti pukuun. Homma tulee olemaan melkoista palapeliä.

Värjätyt pitsit haluan vielä pitää
salassa. ;)

Lisäksi Terhi otti minusta vielä mitat, mutta vakuutti, että saan vielä kutistua tai paisua rauhassa (pyrin edellä mainittuun). Seuraavan tapaamisen sovimme pääsiäisviikolle, jolloin pitäisi olla ensimmäinen koeversio puvusta valmiina. Iiks, en malta odottaa!

Perjantai: Askarteluilta kahden kaason kanssa
Kaasosiskoni Oona tuli meille viikonlopuksi aloittelemaan talvilomaansa, joten käytin tilaisuuden hyväkseni ja kutsuin paikalle toisen kaasoni Helin, joka on hinkunut päästä askartelutalkoisiin. Laura, jota askartelu ei alunperinkään innostanut niin paljoa, ei tällä kertaa ollut mukana.

Huomaa viinilasien määrä. :D

Illan keskiö kääntyi vähän omasta syystäni askartelusta viininjuontiin ja herkutteluun, sillä olin (taas) aliarvioinut keittiössä tarvittavan ajan ja kokkailin vielä pitkään sen jälkeen, kun molemmat apulaiset olivat saapuneet paikalle. Sitten herkuttelimme falafeleilla, tsatsikilla, guacamolella ym., joita olin tehnyt. Tässä vaiheessa viiniä oli mennyt jo jokunen lasi, joten vähän alkoi mietityttää, miten askarteluhommien käy, mutta hienostihan sekin sujui.

Olin ajatellut, että voisimme askarrella lisää silkkipaperikukkia, joiden olisi tarkoitus koristaa ainakin valokuvausseinää, jonka edessä vieraat voivat ottaa polaroid-kuvia vieraskirjaamme varten. Kukille keksittiin kyllä illan aikana muutakin käyttöä, esim. kaasojen päässä. ;) Saimme kukkia ihan kivan kasan aikaiseksi, vaikka askarteluun käyttämä aikamme jäikin lopulta ennakoitua vähäisemmäksi. Silkkipaperit loppuivat kesken, joten niitä täytyy ostaa lisää.


Eilen kokeilimme vielä Oonan kanssa kattokoristeeksi ajatellun hulavanteen koristelua. Ajatukseni oli, että vanne peitetään joko silkkinauhalla tai teipillä. Teippi osoittautui liian läpinäkyväksi. Silkkinauhasuunnitelmaakin muokattiin matkan varrella, mutta uskon lopputuloksen olevan oikein kiva. Nyt pitäisi vielä vähän testailla, mitä kaikkea vanteeseen laitetaan roikkumaan ja tuleeko kokonaisuudesta hyvä. Tämän jälkeen kannattaa vasta ostaa lisävanteita yhden koeversion kaveriksi.


Seuraavaksi pitäisikin istua sulhasen kanssa alas pohtimaan häiden ruokapuolta sekä kysymyksiä, joita täytyy muistaa kysyä pitopalvelulta. Tässä aion hyödyntää muiden bloggareiden asiasta tekemiä hyviä listauksia. Hanna kirjoitteli juuri tällä viikolla samasta asiasta, ja Sarah on tehnyt kattavan listan jokin aika sitten.

2 kommenttia:

  1. Sinullapa on tullut tehokas viikko! Hymyilin jo instassa noille viinilaseille askartelun lomassa. Oikein! :D Vitsi, että odotan, että aikaan päästään näkemään sinun puku! Minua kiinnostaa valtavasti sekä sinun että Rakkausretkellä-Elinan hääpuvut, kun teille kummallekin on tulossa keskivertoa jännemmät uniikkimekot taitavien tekijöiden tekemänä.

    Me teipattiin alunperin koristeluun suunnitellut hulavanteet vihreällä kukkateipillä. Siis sellaisella, jolla kimppuja sidotaan varrestaan. Pysyi hyvin ja peitti täysin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, häähommia riitti viime viikolla. Onneksi kukat ovat niin yksinkertaisia, että onnistuivat hyvin vähän isommassakin hiprakassa. :D Odotan kyllä itsekin, viime viikon jälkeen entistäkin enemmän, että päästään tuossa pukuprojektissa vielä pidemmälle.

      Arvelinkin, että sopivaa teippiä kyllä on olemassa. Minulla oli kasa teippejä valmiina, joten kokeilin niitä, mutta kun eivät sopineet, päädyimme silkkinauhaan, jota minulla myös oli jostain alesta epämääräistä tarkoitusta varten ostettuna. :)

      Poista