perjantai 12. tammikuuta 2018

Mennään naimisiin -häämessut


Kirjoittelinkin jo yleisesti tammikuun häämessutarjonnasta. Huomenna ja ylihuomenna olisi tiedossa häämessuilua Helsingin Wanhassa Satamassa Mennään naimisiin -häämessujen muodossa. Huomenna osallistun hääblogimiittiin ja sunnuntaina olisi tarkoitus messuilla Heli-kaasoni kanssa ja juhlia samalla vähän minun vanhenemistani, Heli kun ei päässyt synttäreilleni.

Messut ovat siis kaksipäiväiset, ja ovet ovat avoinna lauantaina klo 10-17 ja sunnuntaina klo 11-16. Liput messuille maksavat 15€.

Odotan erityisesti muiden hääbloggareiden tapaamista. Meidän ohjelmassamme on myös tapaaminen nuorten hääpukusuunnittelijoiden kanssa, mikä kiinnostaa minua, sillä olen suunnitellut hääpuvun teettämistä. Tietysti myös messujen kiertely ja ideoiden hakeminen ovat listalla, joskin ehkä vielä enemmän sunnuntaina. Näyttelilleasettajia tuntuu olevan messuilla mukava määrä, ja yritykset kattavat häiden eri osa-alueet hyvin. Koska meillä haussa tällä hetkellä on erityisesti valokuvaaja, olisi kiva päästä juttelemaan heidän kanssaan.

Yksi spesiaalipiste minun täytyy käydä katsastamassa: Bongasin nimittäin, että jo jonkin aikaa fanittamani Korumies ARVI on tulossa messuille. Korvisfriikkinä minun täytyy käydä katsastamassa tämä toimelias nuori mies ja hänen korunsa. :)

Nyt vain pitäisi jotenkin hankkiutua messukuntoon... Olen nimittäin viettänyt taas pari päivää sohvan pohjalla flunssaa potien, ja lämpöä on edelleen. En kuitenkaan malttaisi jättää messuja väliin, joten tulen paikalle laukussani kokoelma erilaisia lääkkeitä ja runsaasti käsidesiä, jollei olo tästä pahene entisestään. :/

Yritän messuhuumassa päivitellä tunnelmia Instastoriesiin. Seuraile siis @jotainkeltaista Instagramissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti