torstai 11. huhtikuuta 2019

Pettymys

Nyt ei onneksi puhuta hääjärjestelyistä. Olen tämän viikon ollut tosi kipeänä. Kuume alkoi nousta maanantaina eikä ole sen jälkeen montaa kertaa alle kolmenseitsemän käynyt ja pahimmillaan mennään lähes 39-asteisessa ruumiinlämmössä. Olen viettänyt päiväni sohvan pohjalla yskien keuhkoja pihalle. Tänään oli pakko vääntäytyä lääkäriin, jotta sain jatkoa sairaslomalle, ja reissu tuntui maailman uuvuttavimmalle, vaikka sain menomatkaksi kyydinkin sulhaselta.

Miten tämä nyt liittyy blogini aihepiiriin? Siten, että lauantaina olisi ollut tiedossa ihana, häidentäyteinen päivä, Hääblogipäivä 2.0. Blogiani seuranneet varmaan muistavat, kuinka järjestin viime vuonna erään iltapäivän päähänpiston tuloksena meille hääbloggareille oman päivän, joka onnistui (vaikka itse sanonkin) yli odotusten.

Tunnelmia viime vuodelta.
Kuva: Valo Films

Idea siitä, ettei tämä päivä jäisi ainutkertaiseksi, jäi itämään ja sai tuulta purjeisiin viime tammikuun Love Me Do -messujen bloggarijatkoilla. Laitoinkin pyörät pyörimään, mutta totesin lähes saman tien, että ulkomaanmatkan, hääjärjestelyiden ja työkiireiden lomassa päivän järjestäminen tuntui enemmän rasitteelta kuin hauskalta puuhastelulta. Siirsinkin siis vastuun päivästä Sarahille ja Jasmiinalle, jotka lähtivät päivää innokkaasti vetämään.

Hääblogipäivää on siis tarkoitus viettää lauantaina, mutta totesin tänään, että minun osaltani päivä kuluu kotisohvalla parantuessa. Vaikka tauti tästä alkaisikin helpottaa, on viikon sairastelun jälkeen hyvä olla viikonloppu ihan rauhassa, etenkin kun tänään äänikin on alkanut mennä yskimisen seurauksena; ääni kun on opettajan ammatin kannalta kohtalaisen olennainen työkalu. Lääkäri myös totesi olevan mahdollista, että tartutan tautia vielä viikonlopun aikana, joten olisi itsekästä lähteä tartuttamaan muita, vaikka tehokkaasti lääkittynä se olisi jaksamisen puolesta onnistunutkin.

Odotan innolla, että pääsen lukemaan muiden kuulumisia siitä, miten päivä on sujunut!

2 kommenttia:

  1. Äh! Pahoittelut Tuulille! Kännykällä räpeltäessä onnistuin poistamaan empaattisen kommenttisi! Pitäydyn jatkossa Bloggerin käytössä tietokoneella, kuten yleensä teen. 😐

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, blogger ja mobiili ei kyllä oikeen tule toimeen keskenään... 😛

      Poista