Ei kirkkohäitä

Yksi määrittävä tekijä häille on se, missä paikassa ja millä kaavalla pari vihitään. Me menemme naimisiin juhlapaikalla (joka on vielä arvoitus) siviilivihkimisen kaavalla. Tähän on yksi selkeä syy: Sulhanen ei kuulu kirkkoon (eikä ole koskaan kuulunutkaan), joten kirkkohäät ovat poissa laskuista.

Minä olin aiemmin lapsuudessa ja nuoruudessa ajatellut meneväni kirkossa naimisiin. Kuulun itse kirkkoon ja nuorempana vietin paljonkin aikaa kirkon nuorisotoiminnassa. Lisäksi olen lukenut yliopistolla teologiaa sivuaineenani. En voi silti sanoa olevani erityisen harras taikka uskovainen ihminen, ja suhteeni kirkon opetukseen on ristiriitainen.

Kun joskus ensimmäisiä kertoja olemme häistä yhdessä keskustelleet, varmaankin joskus ensimmäisten ystävieni häissä, olen todennut T:lle joutuvani luopumaan kirkkohääunelmastani. Hän taas totesi, että onhan se avioliittoon siunaaminen mahdollista (mies juuri ja juuri tiesi sellaisen tavan olevan olemassa). Myhäilin hieman itsekseni. En siksi, että olisin saanut tahtoni läpi, vaan koska tiesin, ettei T. tulisi ikinä suostumaan siunaamiseen. Hän on hyvin uskontovastainen ateisti.

Meni muutama vuosi, ja olimme ensimmäisen kerran häissä, joissa aviopari siunattiin avioliittoon varsinaisen vihkimisen jälkeen. Kysyin T:ltä, mitä mieltä hän oli seremoniasta. Vastaus oli odotusteni mukainen: Vähän oli liikaa sitä Jumala-juttua. Eikä niin vähänkään... Olin myös itse tullut siihen tulokseen, ettei kirkon vihkikaava ole meitä (ei lopulta edes minua) varten. (Vihkikaavaan voit tutustua täällä.)

Tähän toivoisin myös muiden avioon aikovien kiinnittävän huomiota. Kirkon taholta kuulee, että nykyään useat pariskunnat toivovat, että toimituksessa olisi mahdollisimman vähän sitä Jumalaan liittyvää asiaa. Voi hyvänen aika, ihmiset! Jos ette ole kiinnostuneet siitä Jumala-jutusta, älkää menkö kirkossa naimisiin! Ymmärrän mainiosti sen, että kirkkohäät ovat ne, mistä aina on haaveiltu, ja se pitkän käytävän päähän kulkeminen urkujen soidessa kuuluu osaksi hääfantasiaa. Kirkko on ihana ja juhlava paikka naimisiin menemiselle, perinteistä puhumattakaan! Mutta se Jumala vähän niin kuin kuuluu asiaan... Ihanat häät saa myös kirkon ulkopuolella. Tämä meni nyt vähän asian viereen ja paasaamisen puolelle, mutta mielestäni arvoilla on merkitystä etenkin häissä ja siihen, mitä toimituksessa luvataan, pitäisi kiinnittää huomiota.

Siviilivihkiminen on vakiintunut siis meidän vaihtoehdoksemme jo paljon ennen kuin menimme kihloihinkaan. Yhdestä asiasta en kuitenkaan aio tinkiä: Minä en aio mennä naimisiin jossakin kalseassa maistraatin tilassa muutaman todistajan läsnä ollessa. Haluan vihkijän hääpaikallemme, maksoi mitä maksoi. Tämä oli myös yksi, joskin vähäisempi, syy siihen, miksi hylkäsin ajatuksen kirkollisesta siunaamisesta. Se tarkoittaisi väkisinkin ensin virallisesti naimisiin menemistä ja tämän jälkeen avioliiton siunaamista.

Viime kesänä olimme ystäväni häissä, joissa näimme ensimmäistä kertaa vihkitoimituksen tapahtuvan siviilivihkimisenä hääpaikalla. Tilaisuus oli ihana! Juuri sen tyylinen, millaisen vihkimisen mekin haluamme. Olimme menneet kihloihin muutamaa kuukautta aikaisemmin, joten omat häät olivat noissa häissä erityisen paljon pinnalla. Ja nuo häät vahvistivat tunnettamme siitä, että meidän häistämme tulee ihanat! Yhden elementin kirkkohääkaavasta haluaisin omaan vihkitilaisuuteemme, jos se vain sulhaselle passaa: Korinttolaiskirjeen kohdan, joka usein häissä luetaan. (Alkaa: "Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus...")

Mitä mieltä olette: Olenko liian kriittinen kirkkohääajatukseni kanssa?