lauantai 13. tammikuuta 2018

Messupäivän fiilikset

Tänään vietimme mukavan päivän Mennään naimisiin -häämessujen blogimiitissä. Aloitimme aamun ihanalla aamiaisella, jonka meille oli loihtinut Theron Catering. Spesiaaliylläri oli se, että vaikka en ollut ilmoittanut erityisruokavaliota, oli pitopalvelu varannut yhden annoksen gluteenittomia herkkuja, joten minäkin sain vatsani täyteen.


Aamiaisen jälkeen teimme pienen esittelykierroksen. Oli todella mukava nähdä ja kuulla kanssabloggaajia ihan elävässä elämässä!

Jonkin aikaa vielä rupateltuamme meille tuli Ira Atelje Herasta sekä Kata Ilmatar Corsetry & Couturesta kertomaan hääpuvun teettämisestä sekä korjausompelusta. Tämä oli tietysti itselleni mielenkiintoinen "luento", sillä suunnittelen puvun teettämistä. Hauska yhteensattuma oli se, että kun kyselin vähän jotakin puvuista, Ira kuvaili esimerkkiyhteydenottoa, joka sattuikin olemaan minun lähettämäni viesti. Tein Iran ja Katan vinkkien perusteella muistiinpanoja ja kirjoitan erillisen tekstin heidän antamistaan vinkeistä puvun teettämistä koskien.

Tämän jälkeen olikin sopivaa siirtyä katselemaan hääpukumuotinäytöstä. Muotinäytös oli todella mukavaa katseltavaa! Vaikka edelleenkään en saa juuri mitään kiksejä valkoisista hääpuvuista, niin olivathan ne toki kauniita. Ja huomasin kyllä, että kaikki kimaltavat ja vähän erikoiset yksityiskohdat kiinnittivät huomioni. Sen sijaan en osaa ihastella tietynlaista pitsiä tms. Kamera räpsyi sen verran tiheään, että kuvia olisi vaikka millä mitalla. Laitan alle muutamia valokuvina parhaiten onnistuneita ja pukuina kiinnostavimpia.

Loppuajan meillä olikin mahdollisuutta kierrellä messuilla. Tein oikeastaan vain sellaisen aika pintapuolisen vilkaisun siihen, mitä kaikkea on tarjolla. Olin ajatellut, että kierrän sitten vielä tarkemmin ne pisteet, joissa haluan jotain kysellä tai hypistellä, mutta tässä vaiheessa flunssa vei voiton ja totesin, että on parempi lähteä kotiin lepäämään. Todennäköisesti menemme messuille vielä huomenna kaasoni Helin kanssa.

Messut olivat mielestäni monipuoliset. Eri alojen palveluntarjoajia oli paikalla hyvin. Eniten messuista saavat irti sellaiset parit, joilla on vielä vihkisormus/-sormukset hakusessa, sillä kultasepänliikkeet olivat hyvin edustettuina.

Lähtiessä saimme vielä mukaan todella painavan muistokassin, joka sisälsi kolme Mennään naimisiin -lehteä (mm. uusin numero, josta lisää myöhemmin, kunhan ehdin siihen tutustua), Häitä päin -kirjan (joka minulla jo on, joten tulossa arvonta tästä uudesta kappaleesta), piccolo-pullon Fresitaa, Make Up Storen meikkejä (vau!), Suomalaisen kirjakaupan lahjoittaman muistikirjan sekä Sinelliltä pikku lahjapussukoita ja sydänkyltin.

Joku saattaa miettiä, miten paljon meitä bloggareita vaaditaan kirjoittamaan messuista, kun pääsemme sinne kutsuvieraina ja meitä vielä tällaisilla ihanilla paketeilla lahjotaan. Meille ei ole annettu minkäänlaista ohjeistusta saatika vaatimusta siitä, että meidän tulisi kirjoittaa messuista lainkaan. Itse kuitenkin näen tärkeäksi raportoida messuista ihan siksi, että muut osaavat itse miettiä, kannattaako sinne mennä. Toisaalta haluan myös tällä tavoin osoittaa kiitokseni järjestäjille ja sponsoreille. Plus olen tosi fiiliksissä tästä kaikesta häähässäkästä. :D

Blogimiitissä mukana olivat:
Emäntämme
Jonna Filosofin morsian ja Sanni Cutting the Cake Together , jotka eivät ole kuvassa, vaan kameroiden takana

Sekä muut kanssabloggaajat vasemmalta oikealle plus kuvasta puuttuva :)

Taru Mutsi hoitaa
Sara Adieu Madmoiselle, Bonjour Madam
Anna Bride and co.
Marina Dioriina menee naimisiin


4 kommenttia:

  1. Oli kyllä kiva miitti ja ihana lahjakassi! <3

    Minua naurattaa tuo kuvassa oloni: olen siis kuvassa oikeassa reunassa toisena mutta minua ei näy :D Monessa omassakin kuvassa olin ihan ihmeellisesti...no ehkä on onni ettei kuvani sitten ole joka blogissa kun sitähän vähän yritän vältellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Juu, minäkin ihan sattumalta bongasin, että joku tuolla on ja päättelin, että se olet sinä. :D

      Poista
  2. Hei! Kiva kertomus päivästä! Harmi etten ehtinyt jäädä kuvaan! Pikkumies kyllästyi hääjuttuihin jo aiemmin :D Nähdään viikon päästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän. Siellä saattoi olla rankkaa isommillakin miehillä. :) Nähdään viikonloppuna!

      Poista