maanantai 9. heinäkuuta 2018

Suunnitelmia sulhasen kanssa

Meidän hääsuunnittelumme on ollut pääasiassa minun kontollani. Sulhasen kanssa olemme ajoittain keskustelleet joistakin asioista ja olen kysellyt häneltä mielipiteitä. Hän oli myös yhtä lailla päättämässä, missä juhlimme. Pääasiassa se olen kuitenkin ollut minä, joka keräilee Pinterestiä täyteen hääideoita ja tekee erilaisia listoja ja taulukoita.

Eilen illalla kuitenkin kysäisin sulhaselta, tulisiko hän suunnittelemaan kanssani häitämme (kirjoitin ensin häitäni, pieni freudilainen?), kun kavereiden häät olivat vielä tuoreessa muistissa. Eikä minun edes tarvinnut suostutella T:tä. Ja kylläpä olikin hyvä suunnittelusessio!

Aloitimme aikataulurungon pohtimisesta ja samalla mietimme ylipäätään häiden ohjelmaa. Me molemmat olimme samoilla linjoilla siitä, että haluamme paljon sellaista tekemistä, mitä vieraamme voivat tehdä silloin kun on sopivaa aikaa. Jokainen voi siten itse päättää, haluaako viettää hääpäiväämme mieluummin jutustellen tuttujen kanssa vai kaipaako enemmän aktiviteetteja seurustelun kylkeen. Meidän kaveriporukkamme vähän eroavat siinä, että toisten kanssa usein teemme jotain yhteistä, toisten kanssa taas tulee vain höpötettyä tuntikausia.

Teimme myös alustavan suunnitelman aikataulusta. Kysyin tässä juuri kaasojenkin mielipidettä suunnitelmastamme. Lähinnä tärkeintä on miettiä vihkimisen sekä ruokailun ajankohdat, koska ne määrittävät muun päivän kulkua, ja ne pitää tietysti sopia etukäteen. Kunhan lyömme aikataulun lukkoon, voimme varata vihkijän, mitä olin jo tekemässä maaliskuussa, mutta totesin sen hätäilyksi.

Pistin T:n selailemaan myös läpi Pinterestin hääaiheiset kansioni (pukuideointia lukuunottamatta) ja kertomaan, mikä näyttää kivalta ja jos on jotain ehdotonta ei:tä. Vastaanotto oli yllättävänkin positiivinen, vaikka tiedänkin makumme kohtaavan erikoisen hyvin. Ja kun ottaa huomioon, että Pinterest-kansioideni värimaailma nostaisi varmasti aika monelta karvat pystyyn, olin erittäin positiivisesti yllättynyt, kun T. totesi, että kaikki näyttää kivalta ja kommentoi monia ideoita.

Oli ihanaa polkaista yhteistä suunnitteluakin taas kunnolla eteenpäin! Ja innostuin taas itsekin ihan uudella tavalla, kun ideoimme kaikkia hauskoja ohjelmia ja yksityiskohtia. Näistä tulee ihan varmasti juuri meidän näköisemme häät ja sehän on tärkeintä! Kannattaa ehdottomasti ottaa sulhanen suunnitteluun mukaan, sillä me morsiamet olemme joskus liikaa kiinni muualla näkemissämme ideoissa, kun taas sulhaset saattavat keksiä sellaisiakin ideioita, joita ei sosiaalisten medioidenkaan syövereistä löydy. Eli vaikka olen hauskuuttanut teitä sulhaseni lennokkailla ideoilla (Häät sulhasen tapaan -tekstisarja), on T:llä oikeasti myös ihan loistavia ideoita!

Meillä T. on myös selvästi se käytännöllisempi tyyppi, vaikken minäkään mikään haihattelija ole. Sulhaseni osaa kuitenkin ottaa huomioon asioita, joita minä en olisi huomannut. Oli myös hauskaa, kun hän jatkuvasti komensi minua: "Laita nyt tämäkin ylös sinne johonkin!" "Teepä tästäkin sinne erillinen lista, että muistetaan." En myöskään kestäisi sitä, että sulhaselleni kaikki olisi "ihan sama". T. onneksi sanoo selkeästi, mitä hän haluaa ja mitä ei. Jotkin asiat ovat tietysti yhdentekevämpiä ja hän toki kysyy myös minulta, mitä minä haluan. Esimerkiksi hääkakkujen kohdalla hän totesi kuvia katsellessaan, että näkee niissä vain hintalapun, mutta jos minä ehdottomasti haluan hienon kakun, niin toki sitä mietitään. Onneksi hääkakku ei ole minun prioriteettilistani kärjessä.

Suunnittelusession seurauksena minä pääsenkin taas todenteolla pohtimaan ja tekemään konkreettisia asioita. Haluan viimeistään syksyllä kelien huonontuessa päästä askartelemaan kutsuja ja koristeita, jotta työt jakautuvat mahdollisimman tasaisesti tulevan vuoden ajalle. Erityisesti kun on lueskellut tämän kesän morsianten kuvauksia siitä, kuinka kuitenkin tuli kiire, vaikka tiedän heidänkin olleen erinomaisen hyvissä ajoin liikenteessä. Tänään olen myös selaillut mahdollisia hotelleja omaa hääyötämme sekä vieraille varattavaa hotellikiintiötä silmälläpitäen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti