Mitä häät merkitsevät muille?

Tänään vähän filosofisempaa pohdintaa. Tässä taannoin eräs miespuolinen perhetuttumme totesi, että hän on jo alkanut suunnitella puhetta tyttärensä häihin. Tämä kyseinen tytär on minua pari vuotta nuorempi, parisuhteessa kyllä, mutta ei kihloissa. Tämä keskustelu herätti minut miettimään, mitä häät merkitsevät muille kuin itse hääparille.

Usein kuulee tai näkee morsiamen toteavan, että on unelmoinut häistä lapsesta saakka. Vaikka mieshenkilöt eivät tätä usein myönnäkään, on myös heillä saattanut vuosien varrella kertyä ajatuksia tulevista häistä, avioliitosta tai puolisosta. Lisäksi on kuitenkin myös ryhmä, jonka unelmat minä ainakin olen unohtanut täysin: vanhemmat ja ehkäpä myös muut läheiset. Moni äiti on odottanut jo vuosia näkevänsä tyttärensä ensi kertaa morsiuspuvussa tai poikansa alttarilla jännittämässä. Isät taas ovat saattaneet tuttavamme tavoin miettiä, mitä sanoo hääpuheessaan tai odottaa malttamattomana tyttären saattamista alttarille.

Usein kuitenkin kuulee ja itsekin viljelen ajatusta: "Nämä ovat meidän/teidän häät. Niissä saa tehdä juuri niin kuin paria huvittaa." Saako? Moni ajattelee, että se riippuu häiden maksajista. Jos maksaa häänsä itse, saa niistä myös päättää itse. Jos taas saa rahallista tukea vanhemmilta, olisi monien mielestä kohteliasta huomioida heidän näkökulmansa. Itse en osaa vastausta antaa. Me emme ole juurikaan mielipiteitä muilta kyselleet, ehkä vähiten vanhemmilta. Tämä ei ole ollut tietoinen päätös, on vain ollut helpompi pitää häät suurinpiirtein meidän kahden asiana. Jonkin verran olen toki pallotellut ajatuksia kaasojen kanssa, mutta sekin on enemmän ollut sitä, että minä kerron ideoita ja kaasot antavat niistä mielipiteensä.

Häät tapahtumana ovat perusasioiltaan pysyneet melko perinteisinä, vaikka kaikenlaisia uusia tuulia toki virtaa jatkuvasti etenkin Atlantin takaa. Avioliiton merkitys taas on vuosikymmenten saatossa muuttunut. Tytärtä ei esimerkiksi nykyään tarvitse erityisesti saada avioon taloudellisen turvan vuoksi, sillä me naiset voimme elättää aivan hyvin itsemme. Perheen perustamiseenkaan ei tarvita välttämättä avioliittoa, sillä enää ei pidetä merkityksellisenä sitä, millaisessa suhteessa lapsi on syntynyt. Perheen määritelmä on muuttunut. Myös vanhapiika ja -poika -termit ovat hävinneet käytöstä; enää on vain sinkkuja, ja tämäkin "elämäntapa" on yhteiskunnassa täysin hyväksyttävää eikä herätä kohotettuja kulmakarvoja.

Silti sukujemme vanhempi polvi saattaa pitää häätilaisuutta erilaisena riittinä kuin me ja asettaa sille erilaisia odotuksia. Joku isä saattaa pettyä, kun tytär ilmoittaa, ettei häntä kyllä saateta ja luovuteta alttarilla. Omat sukumme saattavat olla murheissaan, kun eivät pääse seuraamaan vihkimistämme (joka ei edes tapahdu kirkossa). Jonkun isovanhempi suuttuu, kun ei saa juhlia tärkeänä päivänä sisarustensa kanssa, koska he eivät hääparille ole niin läheisiä.

Olen edelleen sitä mieltä, että häiden tulee olla hääparin juhla. Ehkä meidän kuitenkin tulee ottaa huomioon, että päätöksemme saattavat tuntua läheisistä kummallisilta, jopa epäreiluilta. Muillakin voi olla odotuksia tärkeän päivämme suhteen.