keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Kesätreffit merellä


Kirjoittelin taannoin treffikuoresta, jolla ajattelin piristää vuoden jaksoa, joka johtaa häihimme. Eilen hyödynsimme aurinkoisen iltapäivän T:n töiden jälkeen ja käytimme Offerillalta ostamani lahjakortin Helsingin Melontakeskukseen (vinkkinä, että heiltä voi vuokrata myös sup-lautoja, joiden vuokraan myös löytyy edullinen lahjakortti). Aikeena oli siis lähteä Rajasaaren ympäristöön melomaan.


Mietimme, mahtaako paikalla olla paljon porukkaa, sillä ilma oli aika ihanteellinen melonnalle. Jonkin aikaa jouduimmekin odottelemaan, että saimme kajakit. Otimme molemmat omat kajakit, vaikka vaihtoehtona olisi ollut myös kaksikko. Sitä voi kokeilla, jos joku haluaa treffejen lisäksi testata parisuhdetta. Pieni kisailu taas onnistuu omilla paateilla. ;)


Lähdimme Rajasaaresta ja kävimme tunnissa kiertämässä Seurasaaren. Maisemat olivat upeat ja keli tosiaan juuri sopiva tällaisille aloittelijamelojille, sillä tuulta ei ollut nimeksikään. Kuumakaan ei paahteesta huolimatta tullut, kun mela heitti syliin vettä viilentämään. Vähän kävi käsivoimien päälle, kun ei ole tällaista liikettä tullut niin paljoa tehtyä. Tunti olikin juuri sopiva aika, vaikka vähän pohdimme, olisiko pitänyt maksaa lisätunnista.


Nälkä kutkutteli melomisen jälkeen ja kävimme hakemassa Fafa'sista pitaleivät, joita suuntasimme mussuttamaan Hietsun rannalle. Oli tarkoitus käydä pulahtamassa, mutta loppujen lopuksi auringon jo laskiessa ei ollutkaan niin lämmin, että olisimme jaksaneet vaihtaa uikkareita päälle.

Kotiin päin ajellessamme ajoimme Keilaniemen ohi, jolloin sulhanen ehdotti, että kävisimme hääpaikassamme vilkaisemassa, paistaako sinne noin illalla aurinko. Suostuin tietysti ehdotukseen ilomielin. No, vastaus on, että ei paista, kuten olimme jo aiemmin päätelleet. Monista muista hääpareista poiketen me siis kelpuuttaisimme mieluusti hääsääksi hellekelin, jotta tarkenemme terassilla illan viiletessäkin.


Oli todella hauska iltapäivä ja sulhanenkin totesi, että kivaa oli! Joku voi ihmetellä, miksi siihen tarvitsee tuollaisia teennäisiä kuoria, että lähtee treffeille. Me olemme kuitenkin vähän laiskoja liikkumaan mukavista kotioloista mihinkään, joten tarvitsemme pienen sysäyksen lähtöön, vaikka nytkin menimme mielellämme ja nautimme tosi paljon.


Eli innolla ryhdyn nyt suunnittelemaan seuraavia treffejä. Sanoin kyllä myös T:lle, ettei minulla ole koko vuoden treffejä suunniteltuna, jos hän vaikka haluaisi jokin kerta ottaa ohjat käsiinsä. Katsotaan, miten käy...

*Teksti sisältää mainoslinkkejä.*

2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa kivalta päivältä! Tuollainen voisi sopia hyvin meillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kiva keksiä välillä vähän jotain tavallisesta poikkeavaa! Suosittelen! :)

      Poista