torstai 12. heinäkuuta 2018

Treffikuori

*Teksti sisältää yhteistyölinkkejä.*

Huomenna on päivä, joka tuntui vielä vähän aikaa sitten todella kaukaiselta: Häihimme on aikaa tasan vuosi. Valitettavasti emme tule sulhasen kanssa juhlistamaan -1 -vuotishääpäiväämme mitenkään, sillä minä lähden tänään Turkuun ja T. taas huomenna frisbeegolf-reissulle poikaporukalla. Voi kyllä olla, että jos olisin yrittänyt jotakin juhlistamista ehdottaa, sulhaseni olisi vain tuhahdellut minulle.

Päätin kuitenkin, että häihin johtava vuosi voisi olla jollakin tavalla spesiaali. Olen aiemmin lukenut blogeista treffipurkista (esim. täällä), johon joka kuukaudelle keksitään joku yhteinen tekeminen (huom. Samaa nimeä käytetään myös häissä olevasta purkista, johon vieraat saavat keksiä morsiusparille tekemistä). Tämä johonkin muistin syövereihin hautautunut idea putkahti mieleeni, kun löysin uudelleen Offerilla -nettisivuston, josta voi ostaa lahjakortteja erilaisiin palveluihin todella edullisesti.

Kuori on tehty embossaus-tekniikalla, johon opastusta täällä.
Kulunut vuosi on ollut vähän kiireinen ja yhteinen aika on ollut välillä kortilla T:n pitkien työpäivien vuoksi. Olemme myös melkoisia kotihiiriä, vaikka tykkäämme kyllä tehdä kaikkea erilaista ja kokeilla uusia juttuja. Olemme vain hieman laiskoja lähtemään mihinkään, kun lähtemisen aika olisi. Päätinkin, että tämä voisi olla hauska tapa saada jotain pientä ekstraa yhteisiin hetkiin ja "pakottaisi" meidät tekemään muutakin kuin köllöttelemään sohvalla telkkaria katsellen.

Purkki tuntui minusta kuitenkin vähän hassulta, sillä en halunnut laittaa kahtatoista tekemistä purkkiin, josta sulhanen niitä summamutikassa nostelisi. Halusin päättää, mitä teemme missäkin kuussa, sillä kesällä on tietysti kiva tehdä ihan eri asioita kuin talvella. Tämän vuoksi päädyin muokkaamaan alkuperäistä treffipurkki-ideaa treffikuoreksi: joka kuukauden 13. päivä kuoreen ilmestyy uusi tekeminen, jonka toteuttamiseen meillä on kuukausi aikaa.


Ensimmäinen yhteinen tekeminen löytyy kuoresta tänään, kun T. palaa kotiin ja löytää keittiönpöydälle jättämäni kuoren. Ostin Offerillalta lahjakortin tunnin melontaan Helsingin melontakeskuksessa. Tämä on mukavaa kesätekemistä. Kaiken ei tietenkään tarvitse olla maksullista, vaan ajattelin, että tulevaisuudessa kuoresta voisi löytyä esim. telttailuretki, pulkkailua (jos ensi talvenakin saadaan lunta), vohvelikestit kotona, ym. Itse olen superinnoissani tästä ideasta! Saa nähdä, mitä sulhanen tuumaa...


8 kommenttia:

  1. Tää on niin kiva idea! Itse annoin Matiakselle muutama vuosi sitten ihan vuosipäivälahjaksi "vuoden treffit" :) Parasta on nimenomaan toi, ettei kaiken tarvitse olla niin erikoista ja ihmeellistä, vaan meilläkin taisi yksi kuukausi olla treffeinä iltaviinit läheisillä kallioilla meren äärellä. Offerila on mulle ihan uusi tuttavuus, täytyykin käytä tsekkaamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, toi viini-ilta kalliolla kuulostaa ihanalta! 😍 Ja kannattaa käydä tsekkaamassa tarjoukset. Etenkin pääkaupunkiseudulle löytyy tosi kivoja juttuja!

      Poista
  2. Ompa ihana idea! :) Tämä on mielestäni kiva juuri siksi, että tämän voi periaatteessa toteuttaa ihan minkälaisella aikataululla ja budjetilla vaan, mutta tämän kautta tulee ehkä tarkemmin vietettyä sitä kiireetöntä yhdessäoloa. <3 Ja kiitos vinkistä, täytyy käydä tutkimassa Offerilan valikoimat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tästä sai muutkiin idean! Meillä ainakin tuppaa jäämään sellainen vähän erityisempi laatuaika väliin, vaikkei ole edes lapsia.

      Poista
  3. Tosi ihana idea! Pitänee laittaa korvan taakse ja ehkä toteuttaa itsekin. :)

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva keino saada vähän spesiaalia parisuhdeaikaa häävuoteen!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja vähän jotakin erikoisempaa aina silloin tällöin. :)

      Poista